Sommittelutehtävässä saimme tehtäväksi piirtää ulkoa löytämämme kasvin tai jonkun muun “kappaleen”. Tehtävä oli ensin yksinkertaistaa kuva ja sitten leikata kahdesta eri värisestä paperista se sekä uudelleen sommitella. Tällaisia vaiheita tuli omasta mielikuvituskasvistani.
sommittelu
Sommittelua alkuun – Hannun vaakuna ornamentiksi
Saimme monivaiheisen sommittelutehtävän. Aloitimme ornamentista ja sen hahmottelusta ensin mustavalkotyönä.
Valitsin Hannun vaakunan ja tein siitä eri versioita. Hannun vaakuna on merkityksellinen itselleni sen liittymisestä myös oman logoni sekä visuaalisten materiaalieni ja asiakkaitteni tehtävien symbolina.



